Terkut painonnostokurssilta!

Marraskuun alussa vietin kaksi iltaa Varalan urheiluopistolla Jenni Puputin painonnostokurssilla. Voi että, kuinka paljon sieltä sai eväitä omiin treeneihin! Paljon tuli myös ajateltavaa, kehitettävää. Haastava laji, sanoisinko.

Jenni Puputti on fysioterapeutti, valmentaja ja kilpailee itse painonnostossa. Meiltä ei siis ainakaan ammattitaitoa puuttunut. Tykkäsin kovasti hänen tavastaan ohjata. Henkilökohtaista opastusta, käytiin asioita perusteellisesti läpi ja mikä tärkeintä, hyvällä fiiliksellä. Jos joskus tulee tilaisuus mennä uudelleen, menen varmasti!

Kurssilla käytiin läpi kyykkyä, tempausta ja työntöä. Heti ensimmäisenä ilmoitin, etten pääse syväkyykkyyn, liikkuvuus ei anna myöten. Tai siis pääsen kyllä, mutta paketti ei pysy kasassa. Vaikka kyykkyjä on tullut tehtyä, taas opin uutta: jalat kapeammalle. Liikettä ja asentoa hiomalla pääsin kuin pääsinkin asentoon, jota voi kutsua syväkyykyksi! Mutta hikikarpaloita oli otsalla vaikkei painoja ollut edes niskassa. 

Muutama vuosi sitten, kun innostuin crossfit-tyyppisestä treenaamisesta, voin myöntää, että into meni tekniikan edelle. Vaikka salitreeni oli tuttua, ei siinä täysillä tehdessä todellakaan tullut aina mietittyä, että meneekö oikein. Ja lopussa ei enää jaksanut. Mutta siitä olen aina ollut samaa mieltä, että kyykyn ei ole pakko olla syvä. Itse tiedän, milloin minulla paketti hajoaa ja lantio karkaa. Miksi mennä siis syvemmälle ja tieten tahtoen tehdä selälle hallaa? Tässä juuri yksi päivä katsoin jotain ulkomaista crossfit-treeniä, missä aikaa vastaan tehtiin etukyykkyjä ja syvään. Pahaa teki, kun joka kerta alaselästä näki, että väärin meni. Ja niin kuin kurssin vetäjä Jenni totesi, ei se välttämättä heti tunnu missään, mutta jos teet tuhansia toistoa, niin varmasti jossain vaiheessa ongelmia tulee. Tästäkin ollaan montaa mieltä, joidenkin mielestä ainoa oikea kyykky on syväkyykky. Minä olen kuitenkin edelleen toista mieltä ja kurssin jälkeen mielipide vain vahvistui. 

Nykyään yritän kiinnittää entistä enemmän huomiota tekniikkaan. Yksin treenatessa se vaan on välillä aika haastavaa. Onneksi silloin tällöin päästään miehen kanssa yhdessä salille ja voin kertoa, että silloin saan välittömän palautteen. Ei tarvitse sitä välttämättä edes pyytää. ;) Ei vais, pelkästään positiivinen juttu. On vaikea kehittyä, jos ei tiedä virheitään. Ja isoilla painoilla tehdessä tuntuu turvallisemmalta tehdä, kun kaveri katsoo vieressä ja huomauttaa heti, jos tekniikka alkaa pettää.

Mukavia treenihetkiä marraskuun pimeydessä, ammennetaan niistä voimaa!

Kati