Munkinpolttoreeni :D
Vappuaaton aamu alkoi mitä parhaiten. Mummo pyyhälsi meille heti aamusta ja alkoi tyttöjen kanssa leipomaan munkkeja. Me päästiin Antin kanssa yhdessä koiralenkille, mitä ei kovin usein tapahdu. Lenkin jälkeen autoin munkkien paistossa, jonka jälkeen vedettiin vielä kaverin kanssa ekat kunnon ulkotreenit! Kyllä sen jälkeen maistui tuore munkki hyvälle!!
Tässä vapun munkinpolttoreeni:
Korokkeelle askellus, 20 per jalka. Tee ensin toinen jalka, sitten toinen.
10 punnerrusta, kädet korokkeella, tarvittaessa polvet maassa.
10 dippiä
10 askelta askelkyykkykävelyä, 16 kg tanko suorilla käsillä pään päällä.
10 Pystysoutua+ kyykkyä kahvakuulalla. Kun teet kyykyn, tee silloin pystysoutu. Helpompi versio on tehdä pystysoutu silloin, kun olet ylhäällä.
Tee 3-5 kierrosta. Me tehtiin 5. Ensin kolme putkeen, sitten muutaman minuutin tauko ja loput kaksi kierrosta.
Askelkyykkykävelyn voit tehdä myös niin, että molemmissa käsissä painot tai kahvakuulat. Tällöin et tarvitset treeniin oman painon lisäksi muuta kuin kahvakuulia. Ja korokkeen. Meillä korokkeena toimi pihan muurikivet.
Tee liikkeet huolella, keskity, että keskikroppa pysyy tiukkana. Ajatus mukana siinä, mitä teet. Tästä aiheesta aionkin kirjoittaa seuraavaksi ;)
Mutta nyt, herkullista vappua! Nauttikaa <3
Kati
Kommentit
Lähetä kommentti