Puhdistuskuuri lopuillaan

Tänään on kuurin viimeinen eli yhdeksäs päivä menossa. Tässä päällimmäisiä ajatuksia kuurin ajalta.

Miten meni noin omasta mielestä? 
Nälkä painoi väkisinkin päälle aina välillä, mutta yllättävän hyvin sen sai painettua taka-alalle juomalla vettä ja syömällä hedelmiä. Yksi hyvä vaihtoehto oli illalla painua pehkuihin. Kun ei kerta saanut mässytellä mitään, niin mennään sitten nukkumaan. :D
   Mitään kunnon treenejä en jaksanut tehdä, kävelylenkkejä lähinnä. Neljäntenä päivänä oli pari jumpan vetoa ja siellä tein lihaskuntoliikkeitä, mutta aerobisiin ei ollut rahkeita. Burpeet siis jäi tekemättä. :) 
  Palelu oli ärsyttävää. Olin käytännössä jäässä koko tuon yhdeksän päivää. Päänsärky ei pahemmin vaivannut. Ekana yönä heräsin päänsärkyyn, muutoin siltä säästyin. Johtuu ehkä siitä etten juurikaan juo kahvia, mikä olisi sen voinut laukaista.

Mitä kaipasin kuurin aikana?
Kananmunia. Pähkinöitä. Ruisleipää. Juustoja. Herkkuja ei juurikaan tehnyt mieli, pääasiassa kaipasin tavallista, suolaista ruokaa. Ruuat olivat ihan hyviä ja aika samanlaisia mitä muutenkin syön, mutta sitä oli niin vähän ja ilman suolaa. Kun paleli, olisi halunnut teetä tai lämmintä ruokaa enemmän. Mutta siitäkin selvittiin. :)

Mitä nyt?
Vedenjuonti täytyisi yrittää jatkossakin pitää tuossa 2 litraa per päivä. Samoin hedelmien ja kasviksien määrän kun saisi pidettyä edes lähellä samaa kuin kuurin aikana. Protskua lisään taas ruokavaliooni, tervetuloa siis takaisin kananmunat, raejuusto, rahka ja kunnon kanasatsit! Kuurin soijaproteiini vaihtuu takaisin heraan, on enemmän mun makuun. Suolaa kaipasin myös ja sitä mielestäni ihmisen pitääkin saada. Jodioitu merisuola on parasta!

Kannattaako puhdistuskuuria kokeilla?
Minulta on kysytty, että kannattiko ja oliko sen väärti. Kyllä oli. Ne, jotka tällaista suunnittelevat, voin ehdottomasti suositella! Sopivan lyhyt, yhdeksän päivää jaksaa kyllä. Ja kyllä se vaan totta on, että kun jättää sokerin ja vehnän pois, niin väsymys katoaa ja olo on parempi. Turvotus lähti heti parissa päivässä. Kaksi ekaa päivää olivatkin rankimmat, sitten helpotti. Kilojakin lähti 3, vaikka se ei ollutkaan se tarkoitus. Vaaka ei muutenkaan ole mun juttu, nytkään kilot ei merkkaa sinäänsä mitään, mukavampi on se, ettei housut kiristä niin paljon kuin aiemmin. :) Yhtään pidempään en tällaisella kalorimäärällä olisi. Jos haluaa pudottaa painoa tai kiinteytyä, niin se pitää mun mielestä tehdä muulla tavalla kuin karsimalla näin raakasti ruuasta. Lihakset saa kadotettua melko nopeasti tällä konstilla.

Tässä vielä teille helppo ja mun mielestä hyvänmakuinen smoothieresepti, mitä tein useanakin aamuna itelleni:

2 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
vajaa dl vaniljaproteiinia
mansikoita
mintunlehtiä


Blenderiin ja nams!

Tästä onkin hyvä jatkaa kohti kesää! Ainut miinus on, että flunssa yrittää väkisin puskea päälle. Toivottavasti saan sen karkotettua hunaja-inkivääriteellä!

Kati

Kommentit

Suositut tekstit